Mikä lienee maailmamme kohtalo?

En mitenkään erityisesti ole ollut innostunut zeitgeist-liikkeen teknologiautopioista. Kuitenkin on tosiasia että kyseinen liike on pointannut monia varsin todellisia ongelmia ja siinä suhteessa tutustumisen arvoinen. Suosittelen ehdottomasti jokaiselle seuraavaa kotimaista dokumenttia:

http://www.ajanhenki.com/

Propagandaa kansalle.

No hohhoh, meneepähän taas kerran avautumiseksi. Kuuntelin yleltä keskustelua tulevista vaaleista, ja suoraan sanottuna olin aika yllättynyt muutamista kuuntelijoiden kommenteista. Tämä pahamaineinen "nukkuvien puolue" tuntuu aina vaan kasvavan ja saavan kannatusta. Mutta onko todellakin kyseessä nukkuvien puolue? Tuossa kesustelussakin tuotiin esille se tyly tosiasia, että yleensä ne äänestämättä jättävät ihmiset ovat juuri niitä jotka oikeasti seuraavat asioita ja tahtovat niihin muutosta. Kyse ei siis ole laiskuudesta, vaan enemmänkin siitä, että ihmiset ovat menettämässä uskonsa demokratiaan. Ja se jos mikä on huoelstuttavaa.

Samanlainen ilmiö on nimittäin koettu ennenkin. Ensimmäinen maailmansota romutti pahemman kerran länsimaisen ihmisen uskoa demokratiaan ja demokraattisiin arvoihin. Samalla se romutti myös uskon moniin muihinkin vanhan maailman järjestelmiin, ja vanhat monarkiat sortuivat ryskeellä. Nousi nuoria idealistisia demokratioita kuten suomi, ja siinä ohessa aikamoinen luta kaameita diktatuureja jotka syöksivät meidän toiseen vielä tuhoisampaan sotaan. Aikaa on nyt näemmä kulunut tarpeeksi ja alamme taas pohtia uudestaan vanhoja pelottavia vaihtoehtoja.

Nimenomaan suomessa koen tällaisen lmiön huolestuttavaksi. Meillä on loppupeleissä melkoisen ansiokas historia demokraattisena maana. Olemme pysyneet erossa sotilasliitosita ja olleet kansainvälisestikin rauhan asialla. Se on ollut hieno saavutus. Nyt kuitenkin ollaan uuden ongelman ääressä, joka on yleinen lähes kaikissa länsimaissa: Demokratian rappio on tosiasia.

Varsin hyvillä mielin olen seurannut kehitystä arabimaissa. Siellä vanhat järjestelmät ovat alkaneet keikkua pahemman kerran, ja juuri internetin välityksellä tapahtuneen viestinnän välityksellä. Tämä on loistavaa kehitystä. Nyt kiinalaiset ja muutkin kansalaisiaan sortavat valtiot ovat varpasillaan pahemman kerran. Länsimaissa sen sijan on ihmeenkin hiljaista. Onko meillä asiat vaan niin hyvin? Enpä usko. Suurin osa ihmisistä suomessakin on kyllästynyt aina vaan heikkenevään talouteen ja siihen, kunka hyvinvointivaltion pohjaa murennetaan valtaapiävien toimesta jatkuvasti. Olemme menettäneet uskomme johtajiimme ja uskomme myöskin mahdollisuuksiimme vaikuttaa.

Kaikki johtuu pitkälti ihan suomeksi sanottuna propagandasta. Media ja keltainen lehdistö siinä etunenässä päättää hyvin pitkälle mitä kansa äänestää. Ameriikan malliin on menty siinä että on käytännössä mahdoton menestyä vaaleissa jollei ole lyödä kunnolla rahaa pöytään kunnollisten mainoskampanjoiden eteen. Siksi suuret puolueet menestyvät ja niitä tukevat vielä rahakkaat suuryrityksetkin. Moni tuntuu uskovan ettei omia asioita ajeta politiikassa jollei voi lahjoa poliitikkoja vaalirahoilla. On sanomattakin selvää että köyhät putoavat tällä tavoin äkkiä pelistä pois. Nyt sitten kansan yleisellä leipiintymisellä voivat ratsastaa persujen kaltaiset populistit, jotka todellisten ratkaisujen sijaan lietsovat muukalisvihaa. En itse varsinaisesti ota maahanmuuttoasiaan kantaa, mutta siihen liittyvät ongelmat ovat ainoastaan oire eivätkä syy miksi asiat mättävät.

Kaiken lisäksi meillä on hirveän vahva käsitys siitä, etteme todellakaan voi vaikuttaa asioihin. Sama ketä me äänestämme niin samat paskiaiset tulevat istumaan eduskunnassa yhtä kaikki. Tämäkin käsitys on mielestäni hyvin pitkälle median meille syöttämä. Esiin eivät pääse pienet tekijät. Ne yksinäiset todella asialleen omistautuneet ihmiset, jotka yleensä kaihtavat valtapuolueita, koska ryhmäkuri yleensä laittaa itsenäiset ajattelijat pian ruotuun. Näitä henkilöitä saa melkein hakemalla hakea ja heidän äänensä on harvoin kuultavana. Vaatisi itse kultakin oma-aloitteellisuutta hakea mieleisensä edustaja.

On nimittäin ihmisiä, jotka oikeasti haluavat muuttaa asioita. Jos me kaikki "nukkuvat" äänestäisimme näitä ihmisiä, sillä voisi olla todella vaikutusta. Samaten meidän olisi myös saatava päähämme iskostettua sekin, että me voimme vaikuttaa muillakin tavoin. Asioita voi muuttaa ainoastaan järjestäytymällä. Aloittamalla ihan ruohonjuuritasolta ja pikkuhiljaa muuttaa tavoitteensa kansanliikkeeksi. Jos me oikeasti haluamme muutosta, se vaatii muutakin kuin äänestämisen kerran neljässä vuodessa. Meidän pitää oikeasti nousta perseeltämme ja tehdä jotain. Se on vaikeaa ja työlästä, mutta jollemme sitä tee, ns.päättäjät voivat jatkaa silmäämme kusemista. Valinta on ihan itsestä kiinni.

Ottakaamme siis mallia arabimaiden vallankumouksista. On nimittäin tosiasia, ja suiorastaan demokraattinenkin ihanne, että mikäli kansa ei enää luota johtajiinsa, sillä on luojanluoma oikeus heivata sellaiset tyypit mäkeen ja valita paremmat tilalle.

Ikea-helvetti

Noilla sanoilla kuvasi veljeni tuota kulutusjuhlan temppeliä käytyään siellä. Allekirjoitin lausunnon silloin ja nyt lisäisin vielä alleviivauksen allekirjoitukseni alle.

Kävimme joku aika sitten kyseissä kolossissa ruotsinpuolella (rajan läheisyys on siis sekä siunaus että kirous). Meillä oli tavoitteena ostaa jotakin hyllyjä joille kasata vaimoni kankaita ja ompelutarvikkeita sekä harsoja siskolleni, joka myös odottelee vauvaa (niitä kun saa ikeasta halvalla, harsoja siis eikä vauvoja :)). Jo saapuessamme parkkipaikalle tiesin että tämä oli huono idea. Koko valtaisa parkkipaikka näytti olevan täynnä autoja ja jouduimme ajamaan hallin toiselle puolelle ennenkuin löysimme tilaa. Olisi tehnyt mieli palata suomen puolelle, mutta kun kerran oltiin asiasta tehden ruotsiin saakka vaivauduttu, niin päätimme sitten jatkaa.

Ikea on todellakin jättimäinen kompleksi. Vaikka siinä labyrintissä harhaili satoja ihmisiä, heitä ei juurikaan näkynyt juuri tuon monilla väliseinillä jaetun tilan takia. Paljon ihmisiä kuitenkin oli ja he valuivat ohitsemme kuin päätön karjalauma, etsien halpoja tuotteita ja raahautuen hermostuneena eteenpäin. Ensimmäinen ajatus todellakin oli, että ihmiset toivat mieleen lauman lehmiä kun heitä ajetaan laitumelta navettaan. Samanlainen hölmistynyt katsekin oli havaittavissa monien kasvoilla. Eniten kuitenkin säikähdin kun tajusin että kuulun itsekin tähän laumaan, joka etsii materiaa tyydyttääkseen tarpeensa, joita ei todellisuudessa ollut olemassakaan. Missä vaiheessa tämä on tapahtunut? Vielä lapsena ollessani kohtuuden hyveitä arvostettiin ja elämään haettiin mielekkyyttä jostain muusta kuin hillittömistä tavaravuorista tai itsensä väsyttämisestä ylitöissä.

Emme siis ostaneet mitään. Kävelimme koko rakennuksen läpi ja kassan läpi ja ovista ulos. Olimme toki löytäneet sellaisia hyllyjä jotka olisivat kelvanneet, mutta kun mietimme olisiko niillä mitään jatkokäyttöä niin tajusimme ettei ollut. Myöhemmin tänään ostimme kahdellakympillä kirpparilta kirjahyllyn joka ajaa hyvin sen tehtävän, mihin sitä tarvitaankin. Se on valmistettu useampia vuosikymmeniä sitten ja on tukevaa tekoa, jotain ihan tosita kuin nykyajan heppoiset kalusteet, jotka tuntuvat olevan rakennettu sitä varten etä ne pian hajoavat.

Yksi Ikean johtoajatuksia tuntuukin olevan juuri kertakäyttöisyys. Keittiön voi kalustaa halvalla, niin että siihen kyllästyttyään voi heivata koko kalustuksen roskiin ja ostaa taas halvalla uuden. Tämä seurailee kulutusyhteiskunnan ihanteita. Talouden pitäisi jatkuvasti kasvaa ja sen saavuttamiseksi meidän olisi vain kulutettava ja kulutettava. Mutta onko määrätön kasvu todellista? Mehän elämme pallolla jolla on rajalliset luonnonvarat ja ihmisten lukumäärä vain kasvaa.

Miksei meillä voi olla tuotteita, jotka kestäisivät isältä pojalle? Miksi emme arvosta sellaista ajatusta? No, moni ehkä arvostaakin, mutta jostain syystä minä itsekin monesti huomaan tuntevani outoa painetta siihen että pitäisi sittenkin ehkä ostaa sitä sun tätä... Tässä tulemme siihen massojen manipulointiin. Televisio, radia, internet, lehdet, kadunvarsimainokset ja mainosrallatukset kovaäänisistä kaikki saarnaavat meille kulutuksen evankeliumia, ja se vaikuttaa meihin. Kukapa ei haluaisi olla kaunis, onnellinen ja rikas? Meille myydään kuvaa tyytyväisistä ihmisistä jotka ovat sitä siksi koska heillä on rahaa ja materiaa ympärillään. Kauneuttakin voi ostaa, kunhan on vain rahaa takana. Samalla meille myydään myös ihmisihannetta, joka on häikäilemätön ja ahne, ja jolle myös ihmiset ovat kertakäyttötavaraa. Uskon että tämä maailmankuva aiheuttaa paljon masennusta sekä avioeroja. Me etsimme koko ajan jotakin uutta ja turrutamme aistimme yhä uusilla virikkeillä mutta emme koskaan saavuta sitä....jotakin.

Ehkä on syytä pysähtyä

Tarvitko välttämättä kahta autoa tai isoa televisiota? Tarvitsetko oikeasti valtavasti rahaa ollaksesi onnellinen? Etkö voi olla tyytyväinen saadessasi sen verran että pärjäät? Maailma on kaunis paikka, mutta ehidtkö koskaan pysähtyä ihailemaan sitä? Rakastatko elämänkumppaniasi, mutta ehditkö koskaan oikeasti antaa hänelle aikaa kiirehtiessäsi työstä toiseen tai hankkiessasi milloin mitäkin elektroniikkavimpainta? Monestiko olet nukahtanut television ääreen puhumatta puolisosi kanssa kertaakaan? Mihin helvettiin meillä on muka niin kiire?

No...ilmeisesti helvettiinpä hyvinkin.

Epäterve ajatus onnellisuudesta, jonka voi tavoittaa vain ankaralla ponnistelulla ja materian keräämisellä, jättää meidät ikuisesti tyytymättömiksi. Markkinointistrategit kehittelevät jatkuvasti uusia tuotteita joita olisi saatava ollakseen onnellinen. Se on loppumaton noidankehä. Siksi uskon että ainoa tie todelliseen onneen on hyppääminen pois tästä junasta joka liikkuu muka eteenpäin, mutta rata kulkeekin ympyrää. Täytyisi alkaa nauttimaan hyvästä ruuasta, hyvästä seurasta tai mistä vain josta nautit. Älä haaveile tulevaiuudesta vaan elä sitä! Jokainen päivä voi oll viimeinen, ja siksi jokaisesta päivästä täytyisi osata tehdä arvokas.

Tällaisiin pohdintoihin ajauduin ikeassa käynnin seurauksena.

Tuli ilta ja tuli aamu, ensimmäinen päivä.

Tervehdys kaikille mahdollisille blogini lukijoille!

Tämä on ensimmäinen teksti uudessa blogissani. Aikaisemmat kokemukseni blogin pitämisestä ovat olleet hieman huonoja, lähinnä johtuen kirjoittajan reikäpäisyydestä (eli lyhyesti sanottuna unohtaisin jopa pääni jollei se olisi harteille ruuvattu), ja muutamien päivitysten jälkeen koko touhu on tahtonut jäädä. Epäsäännöllisin väliajoin päivittyvä sarjakuvablogini lienee tällä hetkellä ainut jossa on yleensäkään jotain elämää, ja sitäkin vähän. Kuitenkin päätin uskaltautua jälleen tänne internetin ihmemaahan, sillä koen velvollisuudekseni sanoa sen mitä minulla on sanottavana. Tätä selventänee parhaiten jonkinlainen tietoisku blogin perustamiseen johtaneista taustoista.

Tässä siis lyhykäisesti minusta itsestäni. Olen media-alalle opiskeleva 24-vuotias mies, naimisissa ja odotamme perheemme esikoista. Talouteemme kuuluu myös egoistinen kissa (siis kaikki kissathan ovat sellaisia) sekä erittäin huomionkipeä koira. Elämänkatsomustani on paljolti muokannut turvallisessa ja varsin perinteisiä arvoja kunniassa pitävässä kodissa kasvaminen. Maataloustyöt, joiden tekemisestä nautin edelleen, ovat opettaneet minut nuoresta pitäen kunnioittamaan omin käsin tehdyn työn arvoa sekä luontoa. Pitkäaikainen historian ja kirjallisuuden harrastus ovat tehneet minusta jonkin sortin melankoolikon, jonka mielikuvituksella on taipumusta yliaktiivisuuteen. Tästä jonkinsortin taiteilijaluonteesta johtuen saatan olla hieman (siis aika hiton paljon) hajamielinen jokapäiväisten käytännön asioiden suhteen, mutta jostain syystä taipumukseni on ollut aina ajatella paljon ja outoja.

Itse tämän blogi sai alkusysäyksen opiskelujeni tiimoilta tehdyn tutkielmaesseen johdosta. Koska historia ja yhteiskunta ovat minulle aina olleet kiinnostavia asioita, valitsin aiheekseni median ja vallan suhteen. Taustatyö vei minut syviin vesiin ja sai mint varsin tympääntyneeksi ja toivottomaksi. Vaikka olen peruspessimisti, olin luullut että elämme ainakin länsimaissa suhteellisen vapaassa yhteiskunnassa ja että muun maailman ongelmat johtuisivat pitkälti näiden omistakin virheistä. Ehei, tajusin yllättäen millainen laajamittainen manipulaatio ihmisiin länsimaissa kohdistuu ja miten kolmannen maailman ongelmat johtuvat suurelta osin länsimaisten suuryritysten häikäilemättömästä riistopolitiikasta. Siis, olin toki jossain määrin tiennyt tämän aikaisemminkin, mutta se että tämä kaikki oli yleisesti varsin hyväksyttyä ja se että me, suuri enemmistö, annoimme pienen eliitin todella toimia näin ja samalla rikastuttaa itseään, pisti hiljaiseksi.

Edellämainittu nosti pintaan muitakin tuskastuttavia asioita, etenkin kun nyt pyrkii kouluttautumaan media-alalle. Kyse on tietenkin koko tämän kulutusyhteiskuntamme sairaasta ajatusmaailmasta. Saatamme ehkä nauttia suuremmasta hyvinvoinnista kuin koskaan ennen, mutta mikä on hinta? Olemmeko luopumassa omista oikeuksistamme ja antamassa korruptoituneiden "parhaiden miesten" johtaa maailmaa miten mielivät? maapallon saastuminen ja resurssien puute ovat tosiasioita, jotka jatkuvasti lakaistaan maton alle vaikka niihin oikeasti voisikin vaikuttaa. Me, kuluttajat, olemme massaa johon suunnataan valtavat määrät median tuottamaa manipulaatiota ja mainontaa. Meille myydään kertakäyttökulttuuria kun maailma on samalla kuolemassa (tai oikeastaan maailma ei ole menossa mihinkään, vaan olemme hävittämässä itseämme maan pinnalta). Kyllä, tiedän ikivanhan puolustelun sille miksemme tee mitään: "Mitä yksi ihminen voi tehdä?" ja jossain määrin olen samaa mieltä. Olen pessimisti ja epäilen voiko mikään muuttua. Mielestäni on silti aatteita ja tavoittita, joiden puolesta on taisteltava jo ihan periaatteesta. Sellaisia on todellinen sananvapaus sekä tasa-arvoinen elämänlaatu ja arvo kaikille ihmisille. Nämä ovat ehkä utopistisia tavoitteita mutta arvokkaita ja siksi puolustettavia.

On silti syytä myös toivoon. Demokratia on todellakin nykyään yleismaailmallinen ihanne. Kaikki diktaattoritkin joutuvat verhoamaan hirmutyönsä demokratian fraaseihin. Sellaiset kilpailevat aatteet kuin fasismi tai kommunismi ovat kaatuneet mahdottomuuteensa eikä kukaan enää tosissaan usko niihin. Siis uskomusjärjestelmänä demokratialla ei ole enää tosiasiallisia haastajia. Ihmisten ajatusmaailma on muuttunut ja s on tosiasia, joka antaa toivoa. Ehkä jonakin päivänä voimme siis toivoa harvainvallan päättyvän ja todellisen yksilönvapauden tapahtuvan. Toivossa on hyvä elää.

Olen siis jonkinlainen idealistinen pessimisti, ja oikeastaan puolustan näitä aatteita vain koska koen ne sen arvoisiksi. En ehkä usko lopulliseen voittoon mutta uskon ehdottomaan oikeudenmukaisuuteen jonka edestä pitää tehdä töitäkin. Muutenkin olen päättänyt astua ulos oravanpyörästä ja potkia materialismin ilosanomaa vastaan, koska en usko sen tuovan mitään hyvää elämääni.

Näistä mietteistä ja muutenkin jokapäiväisistä pohdinnoistani yritän nyt sitten säännöllisesti kirjoitella tähän blogiin. Toivon että kommentoitte mikäli vastutatte mielipiteitäni ja toivon myös että kerrotte jos olette samoilla linjoilla tai jos haluatte kuulla jostakin lisää.

Kello käy, aika loppuu ja lyhyt on ihmiselo. Hyvää yötä.